Ella Belgiassa

Viimeksi kirjoittaessani olin ollut kaksi viikkoa karanteenissa oireettomana ja olin jatkamassa harjoitteluani seuraavana päivänä. Sitten kurkkuni tuli kipeäksi, nenäni alkoi vuotaa ja aloin yskiä. Oireet olivat samanlaiset kuin tavallisessa flunssassa, mutta osastonhoitaja oli sitä mieltä etten voi jatkaa harjoitteluani ennen kuin oireet loppuvat. Olin kotona vielä neljä päivää. Oli äärettömän hieno tunne päästä takaisin sairaalalle harjoittelun merkeissä. Menin yhdeksi päiväksi koronayksikköön harjoitteluun, jonka jälkeen siirryin harjoitteluun kardiologian osastolle. Koronayksikössä oli hoidettavana melko hyväkuntoisia potilaita ja päivän aikana lähinnä mittailin vitaaleja, otin verikokeita ja annoin lääkkeitä potilaille. Suojavarusteissa touhuilu toi omat haasteensa. Erityisen hankalaa oli suonien tunnustelu kaksien suojakäsineiden kanssa. Loppuharjoitteluni suoritan kardiologian osastolla, jossa olen ollut kohta kaksi viikkoa. Olen päässyt ottamaan paljon EKG:itä, laittamaan kanyy

Viimeiset kolme viikkoa ovat kuluneet pitkälti kotona omassa huoneessa, koska minulla oli ensin munuaistulehdus ja sen jälkeen COVID-19. Tämä kirjoitus käsittelee lähinnä siis sairastamistani Belgiassa potilaan näkökulmasta. Suurimmaksi ongelmaksi kokisin kielimuurin. Puhun ranskaa hyvin huonosti ja erityisesti sairastaessa olisi kiva käyttää kieltä, jota osaat puhua sujuvasti. Sain usein sairaalaan soittaessani ja kysyessäni puhutteko englantia tiukan vastauksen en. Yritin parhaani mukaan selittää ranskaksi tilannettani, mutta se oli hyvin turhauttavaa ja hankaloitti varmasti hoitoonpääsyä. Sairaana oleminen oli myös ahdistavaa harjoittelun kannalta, kun pelkäsin jokaisesta poissaolopäivästäni aiheutuvan minulle lisää ongelmia. Toki sairastaminen yksin ulkomailla itsessäänkin on ikävää ja odotin innolla viikon lomaani Suomessa. Koronatilanne on pahentunut Belgiassa viime viikkojen aikana huomattavasti ja säännöt ovat tiukentuneet, mikä on surettanut, kun ei ole päässyt nauttimaan sair